Pakkasta pitelee täälläkin

Sama tilanne taitaa olla ympäri Suomen. Eilen illalla töistä tullessa autonmittari näytti -26 astetta, mutta tälle päivälle keli on suorastaan lämmennyt ja mittarissa on enää 20 astetta. Mikäli pakkanen ei tuosta kiri niin illalla voisi käydä lenkillä. 

Koirat eivät olekaan moneen päivään päässeet kunnolla liikkumaan. Pari kertaa ollaan kierretty tuo omassa metsässä ja pellolla kiemurteleva reitti postilaatikon kautta. Näille pakkasille se on sopivan mittainen, noin kilometrin lenkki. Siltikin toisena päivänä toppamanttelilla varustautunut noutaja oikaisi kesken matkan ja meni itsekseen ulko-ovelle odottamaan -ei mikään pakkaskelin koira tuo mummu enää.


Mittarissa -27 ja beauceron kyselee, että "ai eikö me lenkille oltukaan menossa..."

Kommentit

  1. Kauniita talvikuvia. Pakkasta on mielestäni ihan liikaa. Sellainen muutama pakkasaste voisi olla vielä ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskisi edes kymmeneen asteeseen niin jopa tuntuisi lämpimältä keli.

      Poista
  2. Kovat pakkaset on jo onneksi ohi (ainakin täällä). Pakkasella keli on yleensä kovin kaunis, kuten näissä ottamissasi kuvissakin.

    VastaaPoista
  3. Hei, blogissani on sulle keväinen haaste :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätäthän mielipiteesi: ideoita, kokemuksia, risuja tai ruusuja- kaikki kommentit tervetulleita!

Suositut tekstit