Millä rahalla sisustat?

Viime aikoina on tullut mietittyä eri kantilta näitä sisustusratkaisuja. Tai lähinnä niiden hintoja, jotta miten kalliilla tai halvalla sisustusta voi tehdä. Tälläiseen uuteen omakotitaloon saa upotettua valtavasti rahaa jo pelkästään tekstiilien muodossa -siihen kun lisätään vielä koriste-esineet, valaisimet, viherkasvit yms.

Äitiyslomalaisena raha on tiukassa ja niinpä kevään ja kesän sisustushankinnat ovat hyvin pitkälti keskittyneet kirpputoreille- ja kierrätyskeskuksiin. Lisäksi paikkakunnalta löytyy paikallisen Romuheikin halli, josta vanhoja esineitä sekä projekteja löytysi peräkärrykaupalla.
Mm. nämä kynttilänjalat löysin Romuheikiltä, 50 sentin kappalehintaan. Samalla reissulla mukaan tarttui lavakaulus kasvimaalle viidellä eurolla sekä pitkä leipälapio yhdellä eurolla. Etualalla häämöttävä teekannu on kierrätyskeskukselta, muistaakseni 50 sentin hintaan sekin. 
Soihtuköynnös löysi paikkansa uuden kukkatason päältä. Tason ostin kierrätyskeskukselta kuudella eurolla ja spraypurkki sen käsittelyyn kustansi toiset kuusi euroa. Halpa hyvänmielen hankinta! 
Kiikkutuoli on äidiltä saatu, sen alla oleva matto maksoi alemyynnissä yhdeksän euroa. Matto tosin on jo melkein vuoden vanha, ei mikään tuore ostos siis. Yläkulman tumma juoru on vuosikausia vanha ja haukkunut hintansa moneen kertaan! Ostettaessa se maksoi n. kolme euroa ja siitä on monet uudet pistokkaat juurrutettu, joko lahjaksi tai omaan käyttöön.

Kiikkutuoliin yritin Weteraanikonepäiviltä katsella vähän kesäisempää pehmustetta, mutta ei oikein osunut silmään sopivaa... Nettikirppiksilläkin kiikkutuolin matot menevät kuin kuumille kiville ja harvoin ehdin apajille etulinjassa.

Hyllyllä oleva taulu vähän hakee paikkaansa. Tuossa se nyt on nojaillut paremman paikan puutteessa. Sen etualalla olevat mustat "killuttimet" ostin joulun alennusmyynnistä, 20 sentin kappalehintaan. Noita mulla olisi laatikoissa enemmänkin jemmassa, ehkä niistä joskus tulee kehiteltyä jotain...

Kommentit

  1. Kierrätyskeskukset ja kirpparit ovat aarreaittoja. Siellä pitää kulkea avoimin silmin ja aina löytyy jotain ihanaa. Itse koitan olla tarkka senkin suhteen, etten osta sitä, mitä en oikeasti ole tarvitsemassa, etsimässä, haaveilemassa...tilaisuus vie niin helposti mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Onneksi sen usein huomaa, kun se hulluus iskee päälle niin tietää jo toppuutella :D

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän mielipiteesi: ideoita, kokemuksia, risuja tai ruusuja- kaikki kommentit tervetulleita!

Suositut tekstit