Maailman helpoin puuhylly

Eilen iltayöstä näpräsin valmiiksi pitkään kodinhoitohuoneen nurkassa odotelleen projektin. Navetan vintiltä haetusta vanhasta laudanpätkästä tuli tausta valokuville makuuhuoneen seinälle. Siitä ylijääneet palaset jätin jemmaan ja muutama viikko sitten mies porasi reiät niiden kulmiin. Sitten vain narut rei'istä läpi ja aikaansaannoksena syntyi kaksitasoinen roikkuva hylly. Vielä sille ei ole paikkaa valmiina, mutta eiköhän aika tavaran kaupita.
En yömyöhään enää jaksanut lähteä katkomaan puunsävyisiä pieniä tikkuja, joten tason alle on naruun solmittu tulitikut -niinkuin kuvasta näkyy, paistavat vähän tökerösti, vaan ehtiipä nuo vaihtaa sitten joskus. 

Myös keltaisella tehostevärillä kikkailu sai jatkoa. Tällä kertaa maalin muodossa. Vanha ruskea rottinkikori sai luvan toimia koekaniinina tässä. Ja siinähän kävi, kuten arvata saattaa: ei sillä kirkkaalla maalilla saa tummaa piiloon. Varsinkaan hiomatonta pintaa. Maalasin korin kertaalleen ja aloitin yhteen kulmaan toista kerrosta, kun totesin heti, että turha vaiva. Maali vain "luisti" hiomattomalla rottinkipinnalla ja jälki oli sen näköistä. Luovutin heti suosiolla ja tänä aamuna spreijasin korin pinnan useamman kerran. Ei siitä kovin kaunis tullut, mutta varmasti parempi, mitä jos olisin yrittänyt pelkällä maalilla jatkaa.

Siinä mielessä kaikki pisteet kalkkimaalille, joka kyllä pysyy tuollaisessakin pinnassa. Maali on sen verran "karheaa" itsessään, ettei turhia hiomishommia tosiaan tarvita. Ja sekös passaa tälläiselle laiskanpuoleiselle värkkääjälle... Tätä tuotosta en alkanut edes kuvailemaan, ei kuulu näihin mieluisimpiin DIY-tavaroihin -ei tietenkään, kun ei onnistunut justiinsa niinkö suunnittelin... ;)

Kommentit

Lähetä kommentti

Jätäthän mielipiteesi: ideoita, kokemuksia, risuja tai ruusuja- kaikki kommentit tervetulleita!

Suositut tekstit